Maha on ollut tänään kipeä, kuten oli eilenkin. Liekö syynä olosuhteiden muutokset asumistilanteessani, tai kenties se aamulla juotu soijamaito ei sittenkään ollut ihan tuoretta..Joka tapauksessa, huomaan itsessäni taas neuroottisia piirteitä. Ehdin asua yksin muutaman vuoden avoeroni jälkeen kunnes päätin muuttaa kaverini kanssa yhteen. Ei ole ongelmiaan pakenemista näköjään! Yritykseni hallita sisälläni vallitsevaa sotkua ilmenee taas kerran neuroottisena siivoamisena. Eikä asiaa helpota, että tällä kertaa taloudessa on kissa, jonka karvoja löytyy ihan joka paikasta (miten sillä kissalla voi olla vielä karvoja nahassaan??). Sopeutuminen siihen, että asunnossa asuu joku toinenkin taitaa viedä jonkin aikaa. No, ainahan voin muuttaa poiskin, jos näyttää siltä etten sopeudu (paras olisi ehkä sopeutua, sillä uusi muuttoruljanssi ei houkuttele). Murehdituttaa vaan, miten ikinä voin asua kenenkään kanssa, jos ärsyyntymiskynnys on näin matala toisen tavoille ja siisteystasolle. Ääh, olen kuin mikäkin tapoihinsa piintyneen poikamiehen kuvajainen! Jossain takaraivossa nakuttaa, että ehkä tässä olisi oivallinen henkisen kasvun tilaisuus, tilaisuus yrittää päästä viimein irti siitä koko elämää hallinneesta kontrolloimisen pakosta. Mutta miten se onkin niin vaikeaa! Miten päästää irti, miten saada itsensä uskomaan etten voi hallita kaikkea enkä kaikkia? Ratkaisu löytyy sisältäni, tiedän sen - vaikka kissan kaljuksi ajeleminen tuntuisikin houkuttelevalta!