lauantai, 12. huhtikuu 2008

Pah ja pah

Mielialat ovat edelleenkin kovin vaihtelevia, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on kohta kolme ja puoli kuukautta. Tilanne on kyllä selkeästi parempi kuin esimerkiksi pari kuukautta sitten, mutta turha varmaan haaveilla entisen kaltaisesta tasapainosta, elosta ilman ahdistusherkkyyttä. Välillä tuntuu ihan hyvältä ja tasapainoiselta, mutta aina tuntuu jostain ilmaantuvan joku ongelma, joka heilauttaa tasapainosta pois. Pitää yrittää löytää toisenlainen tapa olla ja tulla toimeen omien ongelmiensa kanssa, sillä kaikesta huolimatta en halua palata lääkkeitten syömiseen. Ihanaa on nauttia luonteen ja aistien herkkyytensä hyvistä puolista, kuten esimerkiksi siitä miten joku tuoksu tai näky luonnossa vaikuttaa voimakkaasti..Ikävämpää on taas kärsiä siitä kun ei ole kovin hyvää stressinsietokykyä, minkä vuoksi ahdistaa helposti. Sen asian kanssa minulla tulee kyllä työsarkaa olemaan..

Asiasta toiseen, eräs kohtalaisen tuore ystävyys katkesi, tai välit ovat nyt ainakin niin tulehtuneet, että tuntuu että paluuta entiseen ei ole. Toisaalta, tämä ystävyys on ollut melkoinen rasite välillä, sillä olen tuntenut joutuvani jonkinlaisen tukipuun asemaan hänen kärsiessä omista mielenterveysongelmistaan. Eikä mun polla kyllä sellaista jaksa, omasta itsestä huolehtimisessakin on ihan riittävästi työtä. Sitten, olihan niitäkin aikoja kun ystävyys näytti parhaimpia puoliaan..tai siltä oli enimmmäkseen viime aikoina tuntunut. Siksi kaikki jutut, mitkä äskettäin kuulin, yllättivät minut täysin. Että joku ihminen noin ajattelee minusta, huolimatta kaikista niistä kerroista kun olen hänelle ollut tukena..Pahinta on, että syytetään valehtelijaksi, syytetään asioista, joita ei ole sanonut tai tehnyt. Sitä en vaan voi hyväksyä. Ehkä tämä sitten onkin parasta, että asiat tulivat ilmi nyt, ja päästää irti moisesta ystävyydestä. Suututtaa kovasti kuitenkin.

lauantai, 15. maaliskuu 2008

Alkaa jo helpottaa

Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että olen kotiutumassa uuteen asuntoon. Työasiatkin ovat aika hyvin järjestyneet ja kesäksi on tiedossa kokoaikaisesti töitä. Mitä nyt opiskelu tuottaa hiukan murheita. Silti, ahdistukselta on kadonnut terävin kärki, ja elämä tuntuu olevan hiukan paremmin hallinnassa. Ehkäpä paluu siihen tasapainoiseen minään ei ole mahdotonta! Ruusunjuuriyrtti-tablettien popsiminen ja rankan liikunnan harrastaminen ovat kyllä olleet suureksi avuksi hyvänolon saavuttamisessa. On aivan mahtava olo kun on jaksanut hölkätä juoksumatolla 20 minuuttiakin, minä joka joskus en jaksanut juosta kolmeakaan minuutia putkeen:) uudelleen alkanut tupakointini ei kylläkään vaikuta yhtään positiivisesti kunnon kohenemiseen..mutta asia kerrallaan, pahin virheeni on aina yrittää kaikki muutoksia kerralla, ja lopulta mikään niistä ei onnistu.

perjantai, 7. maaliskuu 2008

Mahanpuruja

Maha on ollut tänään kipeä, kuten oli eilenkin. Liekö syynä olosuhteiden muutokset asumistilanteessani, tai kenties se aamulla juotu soijamaito ei sittenkään ollut ihan tuoretta..Joka tapauksessa, huomaan itsessäni taas neuroottisia piirteitä. Ehdin asua yksin muutaman vuoden avoeroni jälkeen kunnes päätin muuttaa kaverini kanssa yhteen. Ei ole ongelmiaan pakenemista näköjään! Yritykseni hallita sisälläni vallitsevaa sotkua ilmenee taas kerran neuroottisena siivoamisena. Eikä asiaa helpota, että tällä kertaa taloudessa on kissa, jonka karvoja löytyy ihan joka paikasta (miten sillä kissalla voi olla vielä karvoja nahassaan??). Sopeutuminen siihen, että asunnossa asuu joku toinenkin taitaa viedä jonkin aikaa. No, ainahan voin muuttaa poiskin, jos näyttää siltä etten sopeudu (paras olisi ehkä sopeutua, sillä uusi muuttoruljanssi ei houkuttele). Murehdituttaa vaan, miten ikinä voin asua kenenkään kanssa, jos ärsyyntymiskynnys on näin matala toisen tavoille ja siisteystasolle. Ääh, olen kuin mikäkin tapoihinsa piintyneen poikamiehen kuvajainen! Jossain takaraivossa nakuttaa, että ehkä tässä olisi oivallinen henkisen kasvun tilaisuus, tilaisuus yrittää päästä viimein irti siitä koko elämää hallinneesta kontrolloimisen pakosta. Mutta miten se onkin niin vaikeaa! Miten päästää irti, miten saada itsensä uskomaan etten voi hallita kaikkea enkä kaikkia? Ratkaisu löytyy sisältäni, tiedän sen - vaikka kissan kaljuksi ajeleminen tuntuisikin houkuttelevalta!

keskiviikko, 5. maaliskuu 2008

En muuta enää ikinä

Viimein raskas muutto on takanapäin. Kämppä on kyllä melko sekaisin vielä, mutta pahin on ohi. Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä raskaammiksi muutot tuntuvat tulevan. Tavaraakin on joka muutossa entistä enemmän. Asiaan vaikuttaa kyllä sekin, että en ole ollut henkisesti kovinkaan tasapainoinen sitten lääkkeitten lopettamisen jälkeen. Muuton järjestely, itse muutto ja muuton jälkeiset päivät ovat kuluneet melkoista ahdistusta kärsiessä. Pitkään aikaan ei ole tällaista ahdistusta tuntunut, ahdistaa kun pitää soitella paikkoihin, ahdistaa kun tavarat ovat ihan sekaisin, ahdistaa kun pitää herätä kouluun, ahdistaa kun pelkää että rahat loppuvat..Pitäisi jaksaa keskittyä kaiken keskellä vielä kouluun ja tuleviin tentteihin. Ja työn etsintään. Onneksi työasiat luultavasti järjestyvät, huomenna selviää tarkemmin millaista työtä minulle oikein on tarjolla. Parin päivän ajan olen miettinyt pitäisikö mennä lekurille juttelemaan ahdistuslääkkeistä. Vai odottaisiko kuitenkin hiukan vielä, katselisi miltä tuntuu kun olen saanut tavarat paikoilleen ja hiukan jo uuteen asuntoon kotiutunut? Onhan muutto kuitenkin yksi merkittävimmistä stressiä aiheuttavista asioista ihmisen elämässä. En tiedä, ajatukset ovat tällä hetkellä jotenkin ihan sekaisin.

maanantai, 25. helmikuu 2008

Aloitus

Aloittaminen tuntuu olevan aina niin vaikeata, vaikka kyse onkin tällä kertaa vain kirjoittamisesta. Pitää ensin pohtia pitkään, kannattaisiko vaiko ei, mitä seurauksia siitä on jos teen näin tai jos teen noin. Lopulta päädyn kuitenkin tulokseen, että hittoako siitä, teen niin kuin on minulle parhaaksi, viis siitä mitä muut ajattelevat. Joskus kadehdin ihmisiä, jotka vaan uskaltavat antaa mennä sen kummempia miettimättä. Minulle taitaa käydä niin vain humalassa:) On niin paljon asioita, joista minun olisi tärkeä kirjoittaa, purkaa ne, kuulla muiden kokemuksia ja saada osakseni ymmärrystä, eikä kuulla kuinka hankala ihminen olenkaan, kun en ole "terve" ja ylireagoin asioihin. Ja kun en jaksakaan kaikkea sitä mitä muut.

Jokatapauksessa, tänään oli aivan kamala päivä. Erittäin huono päivä lopettaa tupakointi! Jo aamu alkoi huonosti, kello soi ja minä vaan painan torkkua kun niin väsytti eikä ylös meinannut päästä. Pankkiin hoitamaan asioita, siellä ensin istun ja odotan, ja lopulta saan kuulla ettei asiaani ei pystytä hoitamaan kun puuttuu se allekirjoitus sieltä ja täältä. Kun aamu alkaa pienelläkin vastoinkäymisellä menee koko loppupäivä kaaoksessa ja vastoinkäymiset kasaantuvat: koulun printteri ei hyväksy kopiokorttia, saavun myöhässä tunnille huomatakseni, että kaikki tärkeä harjoitustyön loppuunsaattamiseksi kerrottiin juuri..jne. Itkupotkuraivari vain odottaa pintaan sukeltamistaan. Ihmettelen mihin katosi se rauhallinen ja tasapainoinen minä masennuslääkkeiden lopettamisen myötä. Siitä on jo kuitenkin melkein 2 kuukautta kun viimeisen nappulan söin, koska olinhan jo terve, en minä lääkkeitä enää tarvitse. Olen kuitenkin päättänyt antaa itselleni aikaa, aikaa mielialan tasaantua jos se on tasaantuakseen. Jos näin ei käy, mietitään asiaa uudestaan.